OH5X/QRP-logo
Takaisin



Taitajan ra-kurssi

Taitaja -lehden numeroissa 4-6/1960 julkaistussa Osmon, oh2tk, artikkelisarjassa on esitetty eräs, ainakin Ilmavoimien viestipataljoonassa aikanaan käytetty sähkötyksen opetusmenetelmä. Menetelmän kehittäjä on todennäköisesti Armas Valste, oh2nb.

Ennen kun ryntäät opiskelemaan tämän menetelmän mukaan on hyvä ehkä huomioida, että tällainen apusanoja käyttävä menetelmä ei ole uusimman tiedon mukaan hyvä eikä näin ollen suositeltava. Itse opettelin 70-luvun puolessa välissä noin 10-vuotiaana sähkötyksen tällä menetelmällä kun sen lehdestä luin enkä paremmasta ollut tietoinen. Menetelmän hyvänä puolena on se, että merkit oppii nopeasti. Itselläni aikaa kului noin viikko. Huonoksi menetelmän tekee se, että nopeudet voivat jäädä alhaisiksi. Omalta kohdaltani voin osittain vahvistaa tämän nopeusrajoituksen mutta harjoituksen ja kokemuksen myötä nämä apusanat jäävät kyllä unholaan ja tilalle tulee rytmin tunnistus. Esimerkiksi ennen tämän kirjoitusta en olisi millään edes muistanut kun pienen osan näistä apusanoista.

Menetelmän mukaan merkit jaetaan pistemerkkeihin, viivamerkkeihin ja sekamerkkeihin. Ryhmiä on seitsemän ja jokainen ryhmä opetellaan erikseen aloittaen pistemerkeistä.

E  se
I  se-tä
S  se-te-li
H  se-te-li-ä
5  se-te-li-ä on

T  saa
M  saa-puu
O  saa-puu taas
0  saa-puu taas vaan maa

U  se-tä saa
V  se-te-li saa
4  se-te-li-ä saa
D  saa se-tä
B  saa se-te-li
6  saa se-te-li-ä

N  saa se
G  saa-puu se
Ö  saa-puu taas se
9  saa-puu taas vaan se

A  se saa
W  se saa-puu
J  se saa-puu taas
1  se saa-puu taas vaan

K  saa se taas
X  saa se-tä taas
R  se saa nyt
P  se saa-puu nyt
Å  se saa-puu nyt taas
Ä  se saa-pi taas
Ü  se-tä saa-puu
Z  saa-puu se-tä
C  saa se taas nyt
=  saa se-te-li taas

L  se saa se-tä
F  se-tä saa-pi
2  se-tä saa-puu taas
8  saa-puu taas se-tä
?  se-tä saa-puu se-tä
Y  saa se taas vaan
Q  saa-puu se taas
3  se-te-li saa-puu
7  saa-puu se-te-li
saa se-tä saa-pi
virhe  se-te-li-ä-vie-lä on


Jokaisen ryhmän kohdalla suoritettiin seuraavanlainen harjoitus:

harjoitusteksti

Jos tämän tahkoamisen jälkeen pistemerkit eivät ole hallussa niin lienee syytä harkita esim. postimerkkeilyä harrastukseksi, hi.



Taitajan numerossa 1/62 esitti nimerkki Wallu sitten vielä vaihtoehtoisia apusanoja:

A-vain
Buu-ri-so-ta
Cam-pa-nel-la
Duu-na-ri
Ei
Fe-mi-nii-ni
Ger-maa-ni
Hi-ma-la-ja
I-sä
Ju-han-nus-ruis
Kaa-li-maa
Li-ver-te-ly
Muu-rain
Naa-va
Pa-pin-kir-ja
Ra-ket-ti
Si-pu-li
Tee
U-ro-työ
Va-ra-jä-sen
Yht'-ai-kai-nen
Ää-ret-tö-myys

Huomaa, että kirjaimille O, Q, W, X, Z, Ö ei ilmeisesti ollut löytynyt sopivia sanoja. Mielestäni näissä vaihtoehtoisissa apusanoissa ei ole kyllä paljon oppimisen tueksi jos todella haluaa oppia ottamaan sähkötystä vastaan. Superhitaassa lähetyksessä näistä voisi olla hyötyä.


Muita silmiini osuneita radioamatööriaiheisia artikkeleita Taitajassa:

Numero 4/64:
artikkeli


Numero 2/67
artikkeli


Numero 3/67
artikkeli


73, Heikki

Takaisin